Olen soittanut bändeissä. I´ve played in bands like:
Jalla Jalla
Jalla Jalla on lappilainen rock ja punk -yhtye. Aktiivisimillaan orkesteri oli vuosina 1986-1997. Yhtyeen musiikillinen genre on indietyyppinen kitararock ja kotipaikka Rovaniemi. Tamperelainen Hiljaiset Levyt -yhtiö julkaisi useita Jalla Jallan albumeita, joita lisensoitiin muun muassa Englantiin ja Yhdysvaltoihin. Yhtye teki useita kiertueita Euroopassa ja esiintyi 1990-luvulla useimmilla suomalaisilla rockfestivaaleilla. Yhtyeen levyillä esiintyy kokoonpano: Jouko Hiltunen (kitara), Jukka Tarkiainen (kitara), Harri Pöyhtäri (laulu), Pekka Kärhä (basso) ja Pertti Tuononen (rummut).

DESERT PLANET
Desert Planet on lappilainen elektronista musiikkia esittävä yhtye, johon kuuluvat Jukka Tarkiainen, Jari Mikkola ja Antti Hovila. Yhtye on perustettu vuonna 1999. Yhtyeen tyylilaji on micromusic, bitpop tai game pop. Musiikkityyli on saanut vaikutteita 1980- ja 1990-luvun videopeleistä. Yhtye on käyttänyt musiikissaan myös vaikutteita b-luokan tieteiselokuvista, tv- ja elokuvamusiikista sekä videopelikulttuurista laajemmin ymmärrettynä.
