Hienon 1970-luku henkisen levynkannen suunnitteli suunnittelijaguru Jussi Karjalainen.
Levyarvio 4.11.2022
Litku Klemetin retroileva konseptilevy on verraton tyylillinen taidonnäyte
Litku Klemetti: Asiatonta oleskelua. (Is This Art!, 2022)
Viisi tähteä (*****)
Itse huomasin Litku Klemetti – nimisen musiikintekijän Juna Kainuuseen -biisin kuultuani. Ajattelin, että kiva kun pohjoisesta tulee uusi lauluntekijä. Seitkytlukuvaikutteita, iskelmällisiä rakenteita ja reipasta meininkiä sopivasti meikäläisen makuun. Mukavaa, ajattelin.
Sittemmin olen kuunnellut silloin tällöin tuotteliaan lauluntekijän tuotantoa ja tykännyt siitä. En ymmärrä kaikkea, mutta yleensä kuuntelukokemus menee positiivisen puolelle. Myös muutkin ovat huomanneet lahjakkaan biisintekijän ja Litku on ollut esillä radiossa, tv:ssä ja lehdissä. Hienoa, ajattelin – hyvä että, joku pohjoisesta saa huomiota omalla musiikillaan.
Litku Klemetin uusi levy on retroileva konseptilevy. Kuus/seitkyt/kahdeksankytlukulaisen euroviisun muotoon puettua Litku-musiikkia. Tämän aikakauden euroviisut olivat usein vakavia ja viihteellisen orkestraation säestämiä balladeja. Tämä idea on aivan nerokas ja toteutus on huolella tehty. Tuotannosta ja sovituksista vastaavat henkilöt ansaitsevat kunniamerkin ja kultaisen pokaalin.
Levy sisältää täyttä asiaa ja nasakoita huomioita iskelmällisessä kuosissa. Vakava euroviisuballadin muoto tukee sanoituksia. ”Asiatonta oleskelua” kappale kertoo oivallisesti taiteilijan työstä ja siihen liittyvistä ristiriidoista. ”En elä” on taiteilijan uskottava katsahdus omaan elämäänsä. Vähän nopeampi ”Tähtijengi” on yllättävä ja hieno kuvaus nuorista maailmanparantajista. Näitä osumia riittää. Huumoria on heitetty sekaan – nykyaika ja mennyt maailma eivät aina pelaa yhteen. Mutta levyn kokonaisuus on yhtenäinen ja vakuuttava.
Tämä Litkun musiikillinen kehitys ei kaikille sovi. Valtakunnan kriitikko Oskari O lyttäsi uuden levyn singlen alimpaan tylsyyteen. Nyt myös keskisuomalaisen opiskelijalehden kriitikko kuvailee uutta levyä ”särmättömäksi musiikiksi, joka uhkaa taantua motivoitumattomaksi pianon pimputukseksi.”
Litku Klemetin ”Asiatonta oleskelua” on mielestäni kypsien taiteilijoiden syvällinen ja omalla tavallaan hauska tuotos. Mitään vastaavaa ei tule äkikseltään mieleen. Konseptilevyrintamalla vertailukohdaksi itsellä asettuu Absoluuttisen Nollapisteen älyttömän hieno ”Pisara ja Lammas” ykköslevy. Molemmat edellämainitut levyt ovat verrattomia tyylillisiä taidonnäytteitä.
Musiikki vaikuttaa tunteisiin. Pidin ennen Litku Klemetistä paljon – nyt olen aivan halolla päähän lyöty.
Jukka Tarkiainen,
Pohjolan musiikkikalifi
—————————————–
Levyarvio 31.5.2021
Rovaniemeläinen Seitsenvuori -yhtye tekee vaikutuksen
Seitsenvuori: ”Kuun valoa”. (Kitka Records)
Pitkästä aikaa suomenkielistä hyvää uutta musaa pohjoisesta! Rovaniemeläinen Seitsenvuori muistuttaa musiikkillisesti ja tyylillisesti seitkytluvun suomalaista progea, mutta siinä on nykyaikainen hohde. Biisinkirjoittaja Mikko Hyyryläinen sukeltaa syviin vesiin ja maalailee isolla pensselillä. Äijä osaa käyttää laulussa persoonapronomiinia ”Mie”. Se ei ole helppoa se.
Seitsenvuorella on oma sävykäs identiteetti, komea tuotanto ja minun listoillani se nousee suoraan kansalliseen kärkeen omalla sarallaan. Tämä bändi olisi kiva nähdä pandemian sammuttua Jukka Nousiaisen, Maustetyttöjen, Litku Klemetin ja Faarao Pirttikankaan kanssa samoilla lavoilla.
Jukka Tarkiainen
Lapin Kansan juttu Seitsenvuoresta (toim. Veera Vasara)
Levyarvio 24.4.2021
Keskitalo on menossa ulkomaille
Joose Keskitalo: New songs for old motifs ( Helmi levyt)
Joose Keskitalo muutti kolmevuotiaana englantiin lähetystyöntekijä-vanhempiensa mukana. Englannista tuli hänen vahvin kielensä. Seitsemän vuoden kuluttua perhe muutti takaisin Suomeen. Kotiin palattuaan Joose oli jollain tavalla puolikielinen – englannin ja suomenkielen välissä. Opiskelemaan Joose meni teologiaa, jossa perehtyi vanhoihin kieliin ja tutuksi tulivat ikivanhat tarinat ja myytit.
Ehkä näistä erikoisista lähtökohdista johtuu, että Joose Keskitalon suomenkielinen musiikki on ollut omaperäistä. Sen tunnistaa harvinaisemmista aiheista, vanhahtavasta kielestä ja simppelistä orgaanisesta ilmeestä. Joosen tuotannossa taustalla kuuluu usein vanha tarina- ja lauluperinne, kansanlaulut ja virret.
Nyt Keskitalo on tehnyt englanninkielisen levyn. Hesarin haastattelussa hän kertoo, että on oivaltanut kaiken musiikkiperinteen olevan ihmiskunnalle yhteistä. Se tarkoittaa suurinpiirtein seuraavaa: esimerkiksi Joosen idolilla Tapio Rautavaaralla on omat esikuvansa. Ja Rautavaaran esikuvilla taas omat idolinsa, joilta saivat vaikutteita. Kun mennään tarpeeksi kauas taaksepäin vaikutteiden ketjussa kaikki lopulta palautuu samaan ihmiskunnan yhteiseen perinteeseen. Tavallaan ollaan kaikki kuunneltu samoja levyjä.
Englannin kieleen siirtyminen on Keskitalolle luonnollista. Hän palaa takaisin vahvimpaan kieleensä. Englanninkieliseen levyynsä vaikutteita hän sai englantilaisen Francis James Childin 1800-luvulla keräämästä 305 laulun kokoelmasta englantilaisia ja skottilaisia perinnelauluja. Laulukokoelma sisältää siis eurooppalaisia balladeja 1300-1700 -luvuilta. Ei tule mieleen toista tekijää joka ammentaisi nykyään tästä lähteestä. Uusin lauluihin tulee karu, mutta omaleimainen ote.
Kun nuori lauluntekijä on kiertänyt pitkin Suomea laulujensa kanssa, niin jossain vaiheessa tulee aika jolloin haluaa tähytä ulkomaille. Nyt on se aika.
Jukka Tarkiainen
———————————–
Mielipidekirjoitus Lapin Kansa 23.4.2021
Alueiden ääni ei kuulu alueradion musiikissa
Jaakko Laitinen aloitti keskustelun ihmettelemällä kolumnissaan, miksei lappilainen musiikki soi alueradiossa? Vastineen esitti Pasilan radiopäällikkö Jonna Ferm kertoen, että musiikkivalinnoissa ei oteta huomioon alueellisuutta, vaan pyritään kokonaisvaltaiseen radioelämykseen. Keskusteluun liittyi Lapin Kansan musiikkikriitikko Niko Peltonen, joka analysoi, että Radio Suomen musiikkivalintapolitiikka on imitoitu ajan hengen mukaisesti kaupalliselta radiokentältä. Hänen mukaan julkisrahoitteisen radion ei tarvitsisi seurata kaupallisten radioiden aukaisemia latuja, vaikka se on niin yrittänyt tehdä viimeiset 20 vuotta.
Minulla on ollut ilo tutustua toimittajiin, jotka ovat työskennelleet Lapin alueradiossa. Esko Ranta ja Aino Lehtola ovat vanhemmille lappilaisille kuuntelijoille tuttuja nimiä. Ranta sai Lapin taidetoimikunnan Pro Arte Lapponiae-taidepalkinnon tehtyään 110 musiikkiaiheista radiodokumenttia paikallisista musiikintekijöistä ympäri Lapin. Yle:n kantanauhoja on ilmeisesti digitoitu, joten ne voisivat kiinnostaa myös nykyaikaista kuuntelijaa.
Inarilaisen haastattelussa (2018) Ranta kiteyttää: ” Alueradiot perustettiin aikanaan alueellisuuden ja sen takia, että siellä saadaan esittää alueellista musiikkia ja alueellisia kuunnelmia. Nyt Yleä johdetaan etelästä ja kaikki yritetään samankaltaistaa ja samannäköistää.”
Olen ihmetellyt sitä, miksi musiikkivalinnat tehdään päinvastaisilla periaatteilla kuin muu yleisradiotoiminta. Jos uutistoiminta toimisi samoilla periaatteilla kuin musiikkivalinnat, me lappilaiset emme saisi paljoa tietää paikkakuntamme tapahtumista. Meille kerrottaisiin vain uutisia, jotka ylittävät valtakunnallisen uutiskynnyksen. Ehkä jouluna ja juhannuksena saataisiin kuulla uutistoimituksen puolituntinen Lappi-erikoislähetys.
Radio Suomen musiikkivalintaperiaatteet ovat eriytyneet eristyneeksi alueeksi yleisradiotoiminnassa. Ferm korostaa, että periaatteena on suomalaisen musiikin suosiminen. Laki velvoittaa kansallisen kulttuurin esiintuomiseen ja vaalimiseen kansainvälistyvässä maailmassa. Se on hyvä asia, mutta kansallista kulttuuria suositaan niin, että alueiden ääntä ei kuunnella juurikaan. Pienellä porukalla itsevaltaisesti määritellään, mikä on sopivaa kulttuuria ja mikä ei. Hallintotapa tuo mieleen pelottavasti Kiinan tai Neuvostoliiton.
Jukka Tarkiainen
https://www.lapinkansa.fi/alueiden-aani-ei-kuulu-alueradion-musiikissa/3542119
————————————-
Tv-sarja arvio ”Exit” YLE Areena 23.4.2021
Entiset nörtit näyttävät nykyisen valtansa sekoilemalla päämäärättömästi
Exit -sarjan mielenkiinto perustuu siihen, että se pohjautuu tositapahtumiin. Sarja rakentuu Norjalaisten finanssimiesten ja heidän lähipiirinsä kertomuksiin omasta elämästään. Rikkaiden elämä kiehtoo. Ja varsinkin itsekeskeisten ja ahneiden rikkaiden.
Neljä poikkeuslahjakasta pörssihaita sekoilevat ja juhlivat yötäpäivää. Pulveria laitetaan nokkaan ja naisia kohdellaan seksityöläisinä tai palvelijoina. Välillä käydään toimistolla pyörähtämässä. Kun on omaisuutta tarpeeksi niin voi tehdä mitä huvittaa. Superrikkailla päähenkilöillä on vakavia ongelmia, jotka pohjustetaan osittain johtuvaksi lapsuuden kodin ongelmilla ja kouluaikaisella syrjimisellä. Huumeiden ja päihteiden yletön käyttö vain kärjistää näitä ongelmia. Vanhempien avioerot ovat jättäneet jälkensä. Koulussa he olivat hissukoita nörttejä ja nyt heistä on tullut rikkaita öykkäreitä. Järjetön juhliminen ja vallantunteen maksimointi on uskottavaa – ja kun sarja perustuu tosikertomuksiin niin tarinan ostaa helposti. Näin on voinut käydä.
Toista kautta on käsikirjoitettu enemmän. Sarjan sisään on kirjoitettu selitys miten osakemarkkinoiden keinottelu tapahtuu sekä miten sisäpiirikaupat tehdään. Kiinnostavaa tässä on nykytaiteen ja taidebisneksen rooli. Kun taideteoksella ei ole etukäteen määriteltyä hintaa, niin taideteosta voidaan käyttää suurien summien rahanpesuun. Sarjan toisessa osassa keskitytään naisten rooliin. Jotkut naiset kaipaavat itsenäisyyttä ja riippumattomutta kumppaninsa rahoista. Toiset haluavat elää normaalia perhe-elämää, mutta näiden poikkeusyksilöiden kanssa se ei oikein onnistu. Raha vaikuttaa kaikkeen.
Sarjan tuotanto on hyvää kansainvälistä tasoa. Näyttelijät, käsikirjoitus, ohjaus ok. Atlantic Crossing sarjasta tuttu Tobias Santelmann loistaa moraalinsa menettäneenä miljonäärinä. Ensimmäinen kausi oli uskottava ja jätti järkyttyneen olon. Kun ensimmäinen kausi oli menestys, niin toista kautta on lähdetty tilauksesta tekemään. Naisten rooleista on löydetty aineksia ja ne toimivat tässä ihan hyvin. Mutta silti kakkoskausi vaikuttaa ensimmäisen kauden pommin jälkeen pieneltä tusahdukselta.
Jukka Tarkiainen
https://areena.yle.fi/1-50328145
————————
Näin tehtiin Erämaateatteria katsomassa -elokuvat
Kirjoitus Dokumenttielokuvien tekemisestä 2016-2019
Jukka Tarkiainen 